FANDOM


TBF, Trial By Fire, (eng. tulikaste), on alun perin Äänekoskella 1990-luvun lopussa perustettu airsoft-tiimi, joka harrastaa airsoft-toimintaa Ääneseudulla. Vuonna 1999 perustettu tiimi harrasti lajia aktiivisesti vuosina 1999-2004. Tämän jälkeen jäsenet levisivät ympäri Suomea opiskelujen ja asepalveluksen merkeissä, mikä johti toiminnan hiipumiseen.[1].

Tiimin toiminta jatkui vuonna 2006,[2]. kun pelitoiminta aloitettiin yhdessä pirkanmaalaista alkuperää olevan Turskanlahtaajat-tiimin kanssa. Vuosina 2007 ja 2008 tiimi järjesti pelipaikallaan Tissulassa useita pelejä Ääneseudun airsoft-harrastajille. Lajin yleistyminen vuosien 2008 ja 2009 aikana johti pelitoiminnan vilkastumiseen, ja esimerkiksi kesällä 2009 pelejä järjestettiin joka viikko.

Nykyisin TBF-tiimiin kuuluu kuusi pelaajaa, joiden keski-ikä on 19 vuotta.

VarustusMuokkaa

TBF aloitti airsoftin 1990-luvun lopulla, jolloin varusteiden saatavuus Suomessa oli heikkoa. Harrastajien suosituin varuste oli normaali maastopuku, jonka merkki ja malli vaihtelivat. Aseistuksena oli sekava joukko Tokyo Marui sähköaseita.

Vuosien 2006 aikana tiimi uudisti logon, ilmeen sekä suurimman osan tiimirosterista. Tuolloin linjaksi valikoitui suosia varustuksessa amerikkalaisperäistä kokonaisuutta, johon kuuluu tärkeimpänä Yhdysvaltojen BDU OD -puvun käyttö, sekä vihreät tai tummat taisteluliivit. Varusterajat ovat voimassa vain tiimin skenaariovierailuissa, nettisivujen mukaan viikonloppupeleissä varustus on vapaa.

Nettisivujen mukaan tiimin varustekokonaisuuden idea tulee suositusta tv-sarjasta [3] Tähtiportti.

Merkitys keski-Suomen airsoftissaMuokkaa

Tiimin merkitys pohjoisen keski-Suomen airsoft-harrastuksessa on merkittävä. Panoksellaan sen jäsenet ovat saaneet hankittua luvallisen pelipaikan alueen harrastajille. Organisoitua toimintaa pyörittävä tiimi ei toistaiseksi ole perustanut toiminnan tueksy rekisteröityä yhdistystä. Se on kuitenkin suunnitteilla pelitoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.

ViitteetMuokkaa

  1. [1]. Viitattu 14.9.2009
  2. [2]. Viitattu 14.9.2009
  3. [3]. Viitattu 14.9.2009

Aiheesta muuallaMuokkaa

Viralliset sivutMuokkaa

VieraskirjaMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki